En ehi tällä viikolla kirjottaa, joten ette saa jatkoa :(

Ottakaa lohdutuspalkinnoks kuva Romeosta, joka on jo melkein valmis:
http://jennafulday.blogspot.com/ ..se on siinä heti ekassa kirjotuksessa.

<3:lla Näpsänä

Mitä tulee, kun yhdistää Näpsänän, kokista ja tylsän yön?
- No, uusi osa Romeoon tietenkin! :D

Kiitos teille KAIKILLE ihanille kommentoijille, jotka ootte edellisiin osiin jaksanu jättää puumerkkinne! On aivan mahtavaa tietää, että tällä yhä riittää lukijoita ja että jaksatte roikkua tän perässä! Arvostan teitä aivan h*****in suuresti!!
<3:lla Näpsänä

P.S. Käykää kattoo "kokoajan valmistuva" piirros Romeosta!! ::
http://jennafulday.blogspot.com/2012/05/maailman-tylsin-paiva.html
Jättäkää tonnekki ihmeessä kommentti :)

Tässä postauksessa näkyy mimmonen toi piirros oli alunperin ja kuin se on lähteny rakentuu :P (Mun ensimmäinen blogi-postaus ::::D
..kuten näkyy, en oo tota vielä kovin kauaa pitäny.) ::
http://jennafulday.blogspot.com/2012/04/gudaa.html

-------------------------------------------------------

"Öh, taisin tulla pahaan aikaan", Jim sanoi ja laittoi ulko-oven takaisin kiinni.
Ryntäsin kuitenkin ovesta hänen peräänsä. "Jim! Odota!"
Hän pysähtyi portaiden viimeiselle askelmalle ja kääntyi minua kohti. Pelkäsin kohdata hänen katseensa, sillä viime tapaamisemme ei ollut kovin mukava muisto. Kun katseemme kohtasivat, en kuitenkaan osannut tulkita hänen ilmeestään mitään, mikä oli varsin outoa. Hän näytti täysin itseltään; vaaleat hiukset, komeat, selvät kasvonpiirteet ja kolean vihreät silmät. Vaalean poolopaidan hihansuut oli kääritty kerran ja en voinut olla laittamatta merkille, kuinka tiukka paita oli. Jimin lihakset korostuivat sen alta selvästi ja tunsin pienen punan kohoavan poskilleni. Silti jokin hänen katseessaan tuntui nyt vieraalta ja tyhjältä.

Sitten hymy syttyi Jimin kasvoille, kuin napin painalluksesta ja hän näytti hitusen tutummalta.
"Huh! Luulin, että olet vihainen minulle", hän huokaisi ja näytti hetken huolestuneelta. Sitten hymy taas palasi hänen kasvoilleen.
"Tulin pyytämään anteeks mun eilistä käytöstä.. mä olin ihan kusipää.."
En voinut kuin tuijottaa häntä. "Jim, mihin ihmeeseen sä katosit eilen?" kysyin heti, kun sain ajatukseni järjestettyä. Jim tuntui yllättyneen kysymyksestäni ja näytti nyt miettivän jotain. Hän rypisti otsaansa, kuin ei ymmärtäisi jotain.
"Mitä väliä sillä on?" hän kysyi lopulta.
"No sillä on aika paljonkin väliä", vastasin ihmeissäni ja tajusin, että poliisi epäilee nyt Romeota aivan turhaan. "Tule sisään", kehotin Jimiä ensin, mutta päätin sitten korjata vähän. "Mikäli sua ei siis haittaa, että Romeokin on täällä."
Ihmetyksekseni Jim pudisti päätään ja asteli ohitseni takaisin sisälle. Sydämeni tykytti hulluna, kun lähdin hänen peräänsä.

"Romeo?" huhuilin päästyäni eteiseen, sillä hän oli kadonnut siitä, mihin olin hänet jättänyt. Kuulin hänen vastaavan keittiöstä ja astelimme Jimin kanssa sinne. Silmäni olivat pudota päästäni, kun Jim istui muina miehinä saman pöydän ääreen Romeon kanssa ja myös Romeo näytti ihmettelevän tätä. Hän vilkaisi minua pyörein silmin, mutta päätin lähteä tähän Jimin outoon käytökseen mukaan ja istuin itsekin muina miehinä pöydän ääreen.
"Jim, oikeasti.. missä sä oot ollut kokonaisen vuorokauden? Susta on tehty etsintäkuulutus. Poliisi etsii sua. Sun vanhemmat on huolissaan susta ja kaiken lisäks epäillään, että Romeo on syypää sun katoamiseen. Tiedäthän.. Sen riidan takia", selitin hänelle ja hetken hän vain tuijotti käsiään. Sitten hän nosti katseensa minuun.
"Olin asioilla. Mitä sen on väliä?" hän vastasi ja hymyili minulle lauseensa päätteeksi. Tämä ei todellakaan ollut hänen tapaistaan, enkä päästänyt tuota selitystä läpi. "Sun täytyy oikeesti kertoo, että missä olit. Kaikki on ollu huolissaan!"
"Olitko säkin huolissas musta?" hän kysyi yllättäen ja kavensi silmiään. Menin hämilleni kysymyksestä ja meni hetki ennen kuin sain vastattua. "Tietenkin olin."
Outo hymy nousi taas hänen huulilleen ja vilkaisin sivusilmällä Romeota. Hän kurtisti kulmiaan ihmeissään, mutta ei sanonut mitään.
"No, aion kuitenkin yhä vain sanoa, että olin hoitamassa asioitani", Jim lopulta jatkoi.
"Kävellen? Jätit autosi koululle."
"Sain kyydin."
"Keneltä?"
Jim vain katsoi minuun hymyillen, eikä ilmeisesti aikonut vastata kysymykseeni. Lopulta vain huokaisin ja nousin pöydästä.
"Mihin menet?", hän kysyi oitis.
"Soitan poliisille ja ilmoitan, että olet löytynyt."

Puhelun lopussa poliisi halusi jutella Jimin kanssa ja pyysi häntä käymään laitoksella. Hän suostui hymyillen ja ilmoitti saapuvansa sinne puolessa tunnissa. Tämän jälkeen hän laski puhelimen luurin paikoilleen ja loi katseen minuun. "Aion lähteä nyt, mutta tulisin mielelläni myöhemmin uudestaan käymään?"
Katsoin häntä epäuskoisena. Hän ei ollut ikinä puhunut tuohon sävyyn minulle. "Öh, joo.. okei", pystyin vain vastaamaan, sillä minun oli hankala tuottaa kokonaisia, selviä lauseita. Jim nyökkäsi kerran ja lähti sitten.

Kun kuulin ulko-oven kolahtavan kiinni, käänsin katseeni ihmeissäni Romeoon. Hänkin näytti yhtä yllättyneeltä Jimin käytöksestä ja tuijotti minua takaisin silmät suurina. Emme sanoneet hetkeen mitään.
"Jim ei ole koskaan käyttäytynyt tällä tavalla", sanoin lopulta ja Romeo vain hymähti vastaukseksi.
"Taidan soittaa äidille", mutisin ja nousin taas pöydästä puhelimen ääreen. Minulla kesti hetki muistaa äitini puhelinnumero, sillä pääni oli todella sekaisin. Lopulta sain sen kuitenkin oikein ja puhelin ehti soida muutaman kerran ennen kuin hän vastasi.
"Jim kävi täälä", sanoin aivan ensimmäiseksi.
"Mitä? Meillä kotonako? Miksi et ole koulussa?", kuului toisesta päästä. Kirosin hiljaa mielessäni. Jimin ilmestyminen oli saanut minut unohtamaan aamuisen kohtaamiseni Rouva Dippersin kanssa.
"Selitän sitten, kun tulet kotiin. Mutta niin.. Jim ilmesty meille."
"No, mihin hän katosi eilen?"
"Hän ei kertonut."
"Sepä outoa." Jep, äitinikin tunsi Jimin melko hyvin. Tälläinen ei todellakaan ollut normaalia Jimiltä. Hiljenimme molemmat miettimään tilannetta.

"Tietääkö poliisi jo?", lopulta äiti kysyi ja nyökkäsin. Tajusin kuitenkin muutamaa sekuntia myöhemmin, että puhun puhelimessa. "Joo, soitin poliisille ja Jim lähti äsken käymään poliisilaitoksella."
"Hyvä. Minun täytyy nyt jatkaa ompelemista. Puhutaan sitten, kun tulen kotiin."
"Joo. Äiti muutes, Romeo on meillä", minun oli vielä pakko sanoa ja hän hiljeni hetkeksi. "Oliko Romeo meillä, kun Jim ilmesty sinne?"
Nyökkäsin jälleen, mutta nyt tajusin heti virheeni. "Joo, mutta Jim ei välittänyt siitä."
"Mikähän hitto sitä vaivaa?" Oli outoa kuulla äidin kiroilevan edes vähän. "En tosiaankaan tiedä. Ehkä sen olis hyvä käydä lääkärissä."
Äiti tuntui ajattelevan samaa, sillä hän vain mumisi hyväksyvästi ja ilmoitti sitten, että hänen täytyy lopettaa. Hyvästelimme ja lopetin puhelun.

Kun käännyin taas Romeoon päin, hän katsoi minua.
"Mennäänkö kattoo se leffa?", kysyin. En voinut antaa elämäni seisahtua vain sen takia, että Jim käyttäytyi oudosti. Romeo nyökkäsi ehdotukselleni ja nousi pöydästä. Oloni tuntui kuitenkin vielä vähän heikolta ja jotenkin irralliselta. En voinut käsittää, miksi Jim käyttäytyi niin kuin käyttäytyi.
Palatakseni tähän hetkeen, pysäytin Romeon, kun hän oli ohittamassa minua matkalla olohuoneeseen. Hän katsahti minua ihmeissään, mutta en antanut hänelle - tai itselleni - aikaa ajatella, vaan kiedoin käteni hänen niskaansa ja painoin huuleni hänen huulilleen.
Hän oli ehkä sekunnin hämillään, mutta sai sitten nopeasti juonen päästä kiinni ja vastasi suudelmaani. Silloin tiukensin otettani ja painauduin aivan häntä vasten. Hän päästi pienen huokauksen ja perääntyi aavistuksen. En kuitenkaan antanut hänen karata, vaan työnsin hänen selkänsä seinää vasten.
"Bee", hän kuiskasi ja nimeni kuuleminen hänen suustaan sillä tavalla avasi minussa jonkinlaisen sisäisen solmun. Halusin häntä aivan tavattomasti ja halusin osoittaa hänelle, että halusin häntä.
Painauduin uudestaan kiinni häneen ja tällä kertaa hän ei yrittänyt karkuun. Hän laski kätensä lantiolleni ja veti minua, jos mahdollista, vielä lähemmäs itseään. Suutelimme jälleen, mutta yhtäkkiä Romeo lopetti kesken. Hän vangitsi kasvoni käsiinsä.
"Mennään nyt katsomaan se leffa", hän sanoi totisena ja nyökkäsin nolostuneena. Toivoin vain, että hän ei ollut tajunnut kuinka paljon oikeasti halusin häntä, sillä hänen tunteensa tuntuivat olevan viileämmät kuin omani. Tai ainakin hänen tuntui olevan helpompi hillitä itseään.

Jos haluat tutustua tämän novellin kirjoittajaan, niin tässä blogini, jota aloin pitää jokunen aikaa sit:

Jennaful Day

Sielä muuten esitellään pikku hiljaa valmistuva piirros Romeosta ;>

-----------------------------------------------------

Alana viipyi Zake's Foodissa vain hetken, sillä mies, jonka olin nähnyt hänen kanssaan post-it-luokassa - se jonka nimen Romeo oli sanonut olevan Grayson - odotti Alanaa ravintolan ulkopuolella. Heidän oli määrä palata.. jonnekin. Romeon täti ei ollut päättänyt lausettaan, mutta oli katsahtanut Romeota merkitsevästi.
Tämän jälkeen hän oli vielä halunnut kätellä minua ja toivotettuaan onnea, hän oli lähtenyt.

Kun käänsin katseeni Romeoon, hän oli taas ryystämässä limsaansa poissaolevan näköisenä. Tiesin hänen ilmeestään, että hän yritti jälleen vältellä kysymyksiäni.
"Mihin he palaavat?" kysyin kuitenkin itsepäisesti. Mielestäni ansaitsin vastauksia.
Romeo siirsi katseensa minuun ja laski kokislasinsa pöydälle. "Sinne kaupunkiin, jossa minäkin olen syntynyt. Ja kuten silloin, kun pelasimme totuus-peliä, en aio vieläkään kertoa sinulle siitä mitään", hän vastasi kovapintaisesti.
Hymähdin harmissani ja keskityin risottoni syömiseen. Mikä ihme se paikka oli, jota Romeo ei voinut millään paljastaa? Transylvania?
Naurahdin omalle ajatukselleni.

Kun olin saanut syötyä, Romeo hörppäsi lasinsa kerralla tyhjäksi ja ilmoitti sitten, että meidän täytyy lähteä.
Kuten tullessamme, hän johdatti meidät ovelle ja takaisin autolleen. Emme puhuneet paljoa, kun ajoimme pois kaupungista.
"Hei, mitä ihm-", älähdin, kun hän ajoi tien ohi, joka olisi johtanut koulullemme. Romeo katsahtikin minua ihmeissään.
"Luulitko tosiaan, että veisin sinut takaisin koululle? Ei käy. Sinun täytyy pitää ainakin tämä päivä vapaata. Se on sovittu jo rehtorin kanssa. Minun täytyy pitää huoli, että olet varmasti kunnossa, sillä hypnoosista voi aina tulla jälkiseurauksia."
"Ja entä jos minuun tulee jotain jälkiseurauksia?"
"Sitten soitan tädilleni."
"Sinäkö et voi hoitaa niitä?"
Romeo pudisti vakavana päätään ja piti katseensa tiessä.

"Joten.. olet siis varannut koko päiväsi minulle?" kysyin hetken päästä ja Romeo nyökkäsi. Hänen silmissään välähti salaperäisyys ja jokin, jota en osannut tulkita.
"Ajattelin, että kävisimme vuokraamassa jonkun leffan ja hakemassa jotain hyvää syötävää", hän selitti samalla, kun kurvasi kioskin pihaan.
Pysäköityämme lähelle ovia, avasin ylöspäin avautuvan oven ja tajusin monien katseiden suuntautuneen meihin. En ollut ennen ajatellutkaan, että Romeon auto on aika hyvä huomion kerääjä, sillä yleensä hän parkkeerasi jonnekin syrjempään, kuten koulun takapihalle. Nyt olimme kuitenkin siinä kaikkien toljoteltavana, kuin jotkin museoesineet.
Sykkeeni kohosi, kun siirsin jalkani ulos ja koetin selvittää hermoilevan pääni. Muiden tuijotus alkoi tuntua selkärangassani asti ja yritin vain keskittyä hengittämiseen. Lopulta sain itseni rauhoitettua ja sykkeeni tasattua, joten nousin autosta. Se jäi kuitenkin vain pelkäksi yritykseksi, sillä arvioin etäisyyden väärin ja löin pääni kattoon, pudoten hölmistyneenä takaisin istuimelle.

Romeo kiersi nauraen auton ja auttoi minut ehjänä ulos.
"Sattuko sua?" hän kysyi huolestuneella äänensävyllä, mutta tiesin hänen vain vitsailevan.
"Joo, tuli varmaan kuhmu. Puhalla." Yritin kuulostaa itkuiselta ja näytin hänelle paikan, joka oli päässyt lähempään tuttavuuteen auton katon kanssa.
"Luoja, sun täytys kerrata meidän draamakurssi", hän sanoi huvittuneesti, mutta sulki minut sitten syliinsä ja puhalsi osoittamaani kohtaan. Hänen vartalonsa lämpö työntyi takkini läpi ja olisin voinut jäädä hänen syleilyynsä ikuisiksi ajoiksi. Pian Romeo kuitenkin erkani minusta ja luulin, että hän perääntyisi kokonaan. Sen sijaan hän nosti molemmat kätensä hiuksiini ja pörrötti ne aivan sekaisin, jolloin työnsin hänet kauhuissani kauemmaksi.
Romeo jäi katselemaan minua etäisyydeltä söpö virne naamallaan, kun yritin laittaa hiukseni takaisin järjestykseen ja näytin hänelle kieltä, kun marssin hänen ohitsensa kauppaan. En kuitenkaan päässyt edes ovelle asti, kun Romeo kaappasi minut takaapäin halaukseen ja rutisti minua melkein liian kovaa. Hän painoi huulensa kaulalleni ja sitten korvalleni.
"Mun tekis mieli melkein syödä sut", hän kuiskasi hiljaa ja päästi minut sitten yhtäkkiä menemään. Kääntyessäni katsomaan häntä, hän katsoi minua aivan kuin mitään ei olisi äsken tapahtunutkaan.
Kurtistin kulmiani ihmeissäni ja jatkoin sitten matkaani kauppaan.

Tämä kyseinen kioski oli yksi niistä kaupoista, joissa asioin lähes joka viikko, joten tiesin tasan tarkkaan miltä hyllyltä löytyisi mitäkin ja Romeo astelikin perässäni, kun johdatin meidät vuokravideoiden luokse.
"Oletko jo valinnut jonkun tietyn leffan?" kysyin Romeolta silmäillessäni hyllyjä ja hän pudisti päätään.
"Olin ajatellut, että sinä saat päättää sen.. mutta tietenkin hyvän maun rajoissa." Virnistys hänen kasvoillaan kertoi, että lopulta hän olisi luultavasti se, joka päättäisi leffan.
Kioskin elokuvavalikoima oli sitä paitsi melko huono. Suurin osa elokuvista oli vanhoja "klassikoita", jotka olin itse nähnyt varmaan miljoonaan kertaan, eikä replojen osaaminen ulkoa nyt oikein huvittanut minua. Halusin katsoa Romeon kanssa jonkun uuden elokuvan, mutta uutuus-puoli näytti ankean tyhjältä.
Yhtäkkiä silmiini osui kuitenkin Chronicle -leffan kannet ja nappasin kotelon käteeni miltei voitonriemusta hihkuen. Se kuului "elokuvat, jotka haluan nähdä"-listaani, enkä ollut vielä ehtinyt katsoa sitä. Näytin kansia toiveikkaana Romeolle ja hän otti ne minulta mietteliäänä. Katselin, kun hän käänsi kotelon ympäri ja lukiessaan mietteliäänä takakantta, hän lipoi kielellään alahuultaan. Luettuaan hän nyökkäsi hyväksyvästi ja nosti katseensa minuun.
"Mitä?" hän kysyi huomatessaan ilmeeni ja pudistin vain nopeasti päätäni. En todellakaan aikonut sanoa hänelle, kuinka söpöltä hän äsken näytti.

Siirryimme yhdessä sipsihyllyn luokse ja saimme valittua melko nopeasti sipsipussin ja dipin, sillä makumme olivat samanlaiset. Kumpikin piti juustomausteisista sipseistä ja tulisesta ruoasta, joten valitsimme sipseille kaveriksi vahvan chilidipin. Tulimme yhteispäätökseen myös siinä, että emme ostaisi muuta syötävää, vaan nappaisimme vain limsahyllyltä 6-packin Dr.Pepper tölkkejä ja siirryimme sitten kassalle.
Romeo tarjoutui maksamaan kaiken, mutta pyysi minua vuokraamaan elokuvan. Hän ei kuulemma halunnut nimeään ja osoitettaan mihinkään sähköiseen tietokantaan ylös. Hän antoi minulle viiden dollarin setelin elokuvaa varten, mutta kieltäydyin ja kaivoin omasta lompakostani rahan esille.

Selvisimme takaisin autolle melko nopeasti ja kun poistuimme kaupan pihasta, huomasin Romeon usb-tikun olevan kiinni hänen autostereoissaan.
"Mitä musiikkia sinulla on tuolla?" kysyin uteliaana.
"Vähän kaikenlaista", Romeo vastasi katsahtaen minua hymyillen ja napsautti sitten soittimen päälle. Sen ladattua hetken aikaa, jonkinlainen rokin tapainen musiikki valtasi koko auton. Romeo hiljensi volyymia hieman.
"Cool, rokkia. Mikä bändi tää on?" kysyin, jotta emme vaipuisi hiljaisuuteen.
"Mötley Crue", hän vastasi pitäen katseensa tällä kertaa tiessä.
"Mikä tän biisin nimi on?"
"Just Another Psycho."

Pian kotikatumme tuli näkyviin.
"Haittaako, jos pysäköin pihaanne?" hän kysyi kääntyessään kadulle. Pudistin päätäni, mutta koska Romeo ei katsonut minua, vastasin vielä kieltävästi ääneen.
Kun ajoimme Jimin talon ohi, vilkaisin sitä vaistomaisesti kuin odottaen, että Jim olisi ikkunassa tai jotain. Talo vaikutti kuitenkin tyhjältä, sillä hänen vanhempansa olivat varmastikin töissä.

Myös omat vanhempani olivat töissä, kun Romeo käänsi auton talomme pihaan ja kiitin siitä hiljaa mielessäni. En olisi nyt jaksanut äidin huolestunutta katsetta ja ääneensanomattomia kysymyksiä. Eivätkä isän ääneen kysytyt kysymykset olisi olleet yhtään sen parempia. Päätin olla kertomatta heille laisinkaan Rouva Dippersistä. Tiedän, että he tulisivat kuulemaan siitä kyllä jostain, mutta voi sitä parkaa, joka sen heille kertoisi. Hän pääsisi kyselytulvan alta pois ehkä seuraavana kesänä. Itse en aikonut joutua sen uhriksi.

Pysäköityämme, otin kauppakassin ja nousin varovasti autosta. Minulla oli vielä tottuminen auton outoihin oviin, mutta sain laitettua sen varovasti kiinni. Kun olin astelemassa ulko-ovellemme, Romeo vaati kauppakassin itselleen kannettavaksi ja ojensin sen hänelle ihmeissäni. Ei se nyt niin paljoa painanut, vaikka pussissa olikin 6-pack tölkkejä. Hänen ilmeensä oli kuitenkin kertonut, että hän olisi jankannut asiasta, jos olisin kieltäytynyt. Oli ollut siis parempi vain kohteliaasti ojentaa pussi.
Kun pääsimme sisälle, laitoin ulko-oven lukkiutumattomaksi ja riensin sitten tarkistamaan keittiössä sijaitsevan kotipuhelimemme. Sinne olikin tullut vastaamaton puhelu, sekä ääniviesti koulumme rehtorilta ja poistin tiedot välittömästi kuunneltuani viestin. Se helpottaisi edes hieman asian salaamista vanhemmiltani, mutta tiesin, että välttämättömän tulisi tapahtua. Ennemmin tai myöhemmin.

Olohuoneessa laitoimme elokuvan heti pyörimään ja avasimme sipsipussin, sekä sekoitimme dipin. Romeo otti ensimmäisenä sipsin pussista ja kastoi sen dippiin. Hän ei kuitenkaan laittanut sitä suuhunsa, kuten olin luullut, vaan ojensi sipsiä minua kohti. Avasin yllättyneenä suuni ja otin sipsin hänen kädestään.
"Oot mun kuninkaallinen koemaistaja", hän sanoi huvittuneesti, kun rouskuttelin sipsiä.
"Sipsit ovat turvallisia syötäväksi, teidän korkeutenne", totesin nielaistuani. Hän katsoi minua yhä huvittuneena, mutta nyt hänen silmissään oli myös totinen ja jotenkin synkkä sävy. En kuitenkaan halunnut kiinnittää siihen huomiota, koska halusin tästä illasta tulevan kivan ja hauskan. Painoin siis play-nappulaa ja keskityin televisioruutuun. Romeo kuitenkin tuijotti yhä minua, kun ensimmäiset kuvat alkoivat vilahdella ruudulla ja käänsin katseeni takaisin häneen.
"Mitä ny-" Kysymykseni keskeytti Romeon huulet, jotka painuivat omilleni. Sitten hän nojautui kauemmas.
"En ikinä antais sun koemaistaa mun ruokaa, jos ois vähääkään pelkoo, et siinä on myrkkyä", hän sanoi totisena.
"Enpä mä antais sitä sunkaan syödä", vastasin takaisin.
"Roskiin siis." Romeo nappasi sipsipussin ja lähti viemään sitä keittiöön. Hihkaisin hänen peräänsä, mutta hän ei pysähtynyt huudostani, joten ampaisin sohvalta ylös ja ennätin juuri ennen kuin hän olisi avannut roskiksen. Otin sipsipussin häneltä.
"Ei näissä ollu myrkkyä. Mähän maistoin niitä", sanoin rutistaen sipsipussin syliini.
Romeo hymyili. "Hyvä on. Viedään koko likka roskiin", hän sanoi ja nosti minut keveästi ilmaan, saaden minut kiljumaan henkeni edestä koko matkan ulko-ovelle. Tarrasin ulko-oven karmista kiinni, kun Romeo pysähtyi avaamaan ovea ja hänen oli pakko päästää minut alas. Kun jalkani koskettivat maata, hän tuuppasi minut seinää vasten ja tuli aivan kiinni minuun. Hukuin hetkeksi hänen sinisiin silmiinsä ja nyt näin niissä sen saman voiman, jonka olin nähnyt Alanankin silmissä. Siinä se oli ollut kaiken aikaa, enkä ollut vain tajunnut sitä.

Romeon voimakkuus tuntui vetävän minua vain enemmän puoleensa ja halusin suudella häntä. Tai oikeastaan halusin häntä itseään, kokonaisuudessaan. Tiesin, että se ei ollut fyysistä voimakkuutta, eikä varsinaisesti henkistäkään. En tiennyt millä tasolla, tai miten voimakas Romeo oli, mutta tiesin, että se jokin voima toimi kuin magneetti ja minä olin rautanaula. Sydämeni tykytys kertoi joko lähestyvästä sydänkohtauksesta tai sitten se lähtisi pian lentoon. Mitä ikinä se tekisikin, halusin pitää katseeni Romeon silmissä viimeiseen hetkeen asti.
Sitten hän painoi huulensa jälleen huulilleni ja päästin tahattoman huokauksen. Sydämeni lakkasi lepattamasta.. koko maailma tuntui pysähtyvän.. Rautanaula kohtasi magneettinsa.
Sitten ulko-ovi aukesi ja Jim tuijotti meitä suu auki.

-----------------------------------------------------

Tässä vähän kesti, kun oli joitain inspiraatio-ongelmia ja sitten tuo vappu tuola alkuviikolla :S
No.. pääasia, että sain tämän nyt valmiiksi ja tungettua tänne! :)

Muistakaa jättää kommentti!! Koska ne on mulle tosi tärkeitä..

-------------------------------------------------------

Seuraava >>

Syötyäni noin minuutin täydellisessä hiljaisuudessa, Romeon vain tuijottaessa ilmeettömästi käsiään, päätin ottaa ohjat käsiini.
"Teidän hypnoosiinne tarvitaan siis jatkuva katsekontakti?"
Romeo nosti katseensa minuun ja näytti jokseenkin yllättyneeltä.. tai kenties jostain horroksesta heränneeltä. Hänellä kesti hetki tajuta kysymykseni, mutta sitten hän pudisti päätään. "Ei aina, mutta silloin tarvitaan lisäksi sanoja ja hitosti keskittymistä."
"Mitä sanoja?" kysyin, ennen kuin laitoin suuhuni lisää herkullista kanarisottoa.
"Sanoja, jotka saavat uhrin transsiin. Transsissa ollessaan hän on täysin hypnotisoijan pauloissa ja tekee mitä vain, mitä hypnotisoija käskee. Katsekontakti-hypnoosi on enemmänkin vain suostuttelua ja silloin uhri tajuaa joka sanan, jonka hypnotisoija sanoo. Transsissa uhrin oma tajunta menee untenmaille."
Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin ja minun oli pakko juoda vettä, jotta saisin pakotettua ruoan pysymään alhaalla. "Jos siis oikeasti hypnotisoisit jonkun ja käskisit hänen hypätä alas katolta, hän tekisi sen?"
Romeo nyökkäsi. "Mutta en osaa vaivuttaa ketään transsiin."
"Oletko varma?" kysyin haastavasti.
"Bee, en todellakaan aio edes harkita sen kokeilemista sinun kanssasi. Jos en saisikaan sinua takaisin hereille, olisin todella kusessa", hän sanoi vakavalla äänensävyllä ja tajusin, että keskustelu siitä asiasta olisi harmikseni ohi. En kuitenkaan aikonut jättää asiaa tyystin siihen.

"Tv:n hypnotisoijat ovat siis samanlaisia, kuin sinä?" kysyin, kun mieleeni tuli yksi tv-ohjelma, jossa hypnotisoija vaivutti hypnoosiin ihmisiä studion katsomosta.
Romeo kuitenkin pudisti päätään. "Suurinosa niistä ohjelmista on täyttä valetta. Hypnotisoija ei ole aito, eikä uhrikaan ole oikeasti hypnoosissa, vaan koko juttu on sovittu etukäteen."
"Mistä tiedät, että se ei ole aitoa?"
"Koska meille on kiellettyä käyttää hypnoosiamme avoimesti.. tai tehdä ylipäätänsä mitään, joka saattaisi paljastaisi meidät." Hän alkoi kuulostaa vähän ärtyneeltä. Taisin olla menossa vaarallisille vesille ja varmasti pian hän jälleen kieltäytyisi paljastamasta enempää.
"Ne vanhimmatko ovat kieltäneet?" Päätin kuitenkin vielä kokeilla kepillä jäätä ja Romeo vain nyökkäsi vastaukseksi. Välillemme lankesi hiljaisuus.

"Osaatko tehdä muutakin, kuin hypnotisoida?" päätin lopulta kysyä. Kun Romeo nyökkäsi vastaukseksi, sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. "Mitä osaat?"
Tällä kertaa poika vain kohautti olkapäitään. "Vähän kaikenlaista", hän vastasi ympäripyöreästi ja vastaus jäi mietityttämään minua. Hän ei selvästikään halunnut kertoa minulle yksityiskohtaisemmin taidoistaan. Mutta mitä se taas tarkoitti? Ennen kuin pääsin kysymään asiasta sen enempää, Romeon kännykkä kuitenkin pirahti soimaan ja poika vastasi siihen.
"Onko se tehty?" hän kysyi puhelimeen ja päättelin siitä, että soittaja oli varmaankin hänen tätinsä. Jäin jännittyneenä kuuntelemaan heidän puheluaan, mutta söin samalla risottoa, keskittyen muka täysin siihen. Hetken päästä Romeo hymisi hyväksyvästi ja näin sivusilmällä hänen nyökkäävän.
"Joo, vein Been syömään.. Jep, me ollaan täällä. Moi." Hän lopetti puhelun kuivasti ja katsoin, kun hän työnsi kännykän takaisin taskuunsa. Odotin Romeon katsovan sen jälkeen minuun, mutta hän ei nostanutkaan sinisiä silmiään, vaan otti ison kulauksen kokista ja tuntui jopa välttelevän katsettani. Tai kenties hän vältteli kysymyksiäni. Päätin olla kuitenkin itsepäinen.

"Oliko se isäsi sisko?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen ja Romeo nyökkäsi vastaukseksi. Hän ei kuitenkaan vieläkään katsonut minuun, vaan pyöritteli kokislasiaan ja katseli siinä välkkyvää nestettä, kuin se olisi ollut suurempikin ihme. Hän vaikutti jostain syystä ehkä hitusen jännittyneeltä.
"No, onko se tehty? Ovatko he varmistaneet, että Rouva Dippers ei enää pysty hypnotisoimaan?"
Kun Romeo nosti katseensa kokiksesta minuun, tiesin jo hänen ilmeestään, että vastaus kysymykseeni olisi 'kyllä'. Pieni nyökkäys pojalta varmisti asian.
"Joten sinun tätisi siis hypnotisoi Rouva Dippersin.. tai jotain?" Sain jälleen vastaukseksi nyökkäyksen, mutta vastoin luulojani Romeo avasikin suunsa vielä sanoakseen jotain.
"Tätini, Alana sekä yksi vanhimmista opettajistamme, Grayson-"
"Se mies, jonka näin post-it-luokassa?" keskeytin ja Romeo nyökkäsi.
"He hypnotisoivat Michelle Dippersin yhtä aikaa ja veivät häneltä kyvyn tehdä sitä enää. Oikeastaan he veivät häneltä kaikki kyvyt."
"Aivan.. sanoit, että osaat tehdä kaikenlaista. Näytä minulle jotain?"
Romeon silmät laajenivat ja hän nojautui seinää vasten, kuin olisi juuri nähnyt jotain kauheaa. Mieleni teki vilkaista taakseni, mutta Romeo kuitenkin tuijotti vain minua ja oloni alkoi tulla epämukavaksi. Poika pudisti hitaasti päätään puolelta toiselle.
"En ikinä tekisi mitään sellaista sinun lähelläsi."
"Mutta-", yritin sanoa vastaan. Romeo kuitenkin keskeytti minut ankaralla katseella.
"En ikinä! Ymmärrätkö Bee? Älä enää ikinä pyydä minulta mitään sellaista."
Hänen katseensa oli kova ja lopulta nyökkäsin nöyränä, vaikka olisin vielä halunnut vängätä vastaan. Laitoin ison haarukallisen risottoa suuhuni, jotta kiusaukseni sanoa jotain hälvenisi. Mitä ikinä Romeo osasikin, se näytti kauhistuttavan häntä itseäänkin. Sen täytyi olla siis jotain todella kamalaa. Kenties hän osasi tappaa jonkun ajatuksen voimalla, tai jotain. Ajatus puistatti minua.

Kuulin kuinka ravintolan ovi kävi ja samassa Romeo korjasi ryhtinsä suoraksi. Hän vilkaisi minua vielä kerran merkitsevästi ja käänsi sitten katseensa sermiin, ikäänkuin odottaen, että joku ilmestyy sen takaa luoksemme. Minäkin katselin uteliaana sermin luokse ja yritin nähdä sen taakse, ravintolan puolelle. Kuulostelin lähestyviä askeleita ja havaitsin ne voimakkaiksi ja määrätietoisiksi. Pienet korot kopisivat linoleumilattiaan ja tiesin tulijan henkilöllisyyden jo ennen kuin hän astui esiin sermin takaa.

Kun hän sitten tuli näkyviin, pistin nopeasti merkille hänen vaatteensa, jotka olivat jälleen jollain tapaa jäljessä nykyisestä muodistamme. Jokin naisessa vain vaikutti vinksahtaneelta, vaikka hänen vaatteensa olivatkin siistit ja hänen kampauksensa jälleen upeana, tarkoin aseteltuna kruununa hänen päänsä päällä. Romeon täti ei siltikään sopinut meidän maailmaamme, vaan tuntui ikäänkuin kastuneelta palapelin palalta, josta kuivuttuaan olivat värit levinneet ja haalistuneet. Hän sopisi kyllä yhä paikalleen, mutta ei sopisi kokonaiskuvaan.
"Paljastitko meidät tytölle?" Hän kysyi heti astuttuaan näköpiiriimme ja poika huokaisi, ennen kuin vastasi hänelle. "En ole vielä rikkonut uudestaan yhtäkään lakia."
"Hyvä. Tiedät, että on vaikeaa salata asioita Vanhinten Neuvostolta. Jo se, että tiedän olinpaikkasi, tuottaa minulle ongelmia joka päivä." Naisen ääni oli ankara ja kova. Hänen äänestään ja olemuksestaan suorastaan huokui voima ja yritin istua mahdollisimman hiljaa paikallani. Naisen lopetettua, Romeo vain nyökkäsi vastaukseksi ja poika oli kääntänyt nyt katseensa minuun. Pieni hymy huulillaan hän kurkotti kätensä pöydän yli ja laski sen kädelleni, aivan kuten minä olin tehnyt aiemmin.

Samassa Romeon täti kääntyi minun puoleeni ja toisin kuin olin olettanut, hänen kasvoilleen syttyi hymy, joka ylsi täysin rehellisenä silmiin asti.
"Joten, sinä olet siis Bee. Se, joka saa minun veljenpoikani aikamoisiin vaikeuksiin kokoajan."
Vaikka sanat olivat jokseenkin, noh.. tylyt, hänen äänensävynsä oli kuitenkin muuttunut lempeäksi ja ystävälliseksi. Kun katsahdin häneen ja nyökkäsin, yllätyin kuinka ystävälliseltä hänen kasvonsakin näyttivät. Ne eivät tuoneet samaa puistattavaa tunnetta, kuin rouva Dippersin hymyilevät kasvot olivat tuottaneet.
Nainen ojensi kätensä minulle ja tartuin siihen hetkeäkään epäröimättä.
"Olen Alana Arcan, mutta voit kutsua minua ihan vain Alanaksi", hän sanoi hymyillen.
"Hei", vastasin ja omillekin kasvoilleni nousi hymy, sillä viimeisien sekuntien ajan olin pelännyt sitä hetkeä, kun Romeon täti kiinnittäisi huomionsa minuun. Hänen reaktionsa minua kohtaan oli kuitenkin paljon parempi, kuin olin edes uskaltanut odottaa. Hän vaikutti lempeältä ja mukavalta ja hymy, joka hänen kasvoillaan oli, tuntui todellakin aidolta. Tunsin oloni turvalliseksi.

Sitten kiinnitin enemmän huomiota hänen silmiinsä ja päästin tahattoman henkäyksen. Ne olivat täysin samaa taivaansineä, kuin Romeon silmät. Näin niissä myös piilevän voiman ja tajusin, että olin nähnyt saman kokoajan Romeonkin silmissä. En vain ollut osannut silloin katsoa sitä hehkua oikein, enkä ollut tajunnut, että Romeo oli oikeasti voimakkaampi, kuin ulkoapäin saattoi näyttää.

-----------------------------------------------------

Muistappa sitten jättää taas kommentti, jookostajoo!?? :))
Onko hyvä tahti, jos tulee kerran viikossa uusi osa?

-------------------------------------------------------

Seuraava >>

Romeo ajoi meidät terveyskeskuksen kautta keskustaan. Kädessäni ei ollut mitään vaurioita ja kivun kerrottiin lakkaavan kyllä hetken päästä. Lääkäri kehotti vielä tarpeen vaatiessa ottamaan särkylääkkeen ja parkkeerattuaan, Romeo kaivoikin hansikaslokerosta särkylääkepurkin ja ojensi sitä minulle.
"Miks ihmeessä sulla on särkylääkkeitä autossa?" kysyin ihmeissäni.
Romeo kohautti olkiaan ja vastasi sitten huolettoman kuuloisesti, että "Kaikkeen täytyy varautua."
Kieltäydyin kuitenkin särkylääkkeestä ja valehtelin ettei ranteeseeni enää satu niin paljoa.
"Olet surkea valehtelija, mutta hyvä on", hän vastasi huvittuneena ja laittoi lääkkeet takaisin hansikaslokeroon.

Nousimme autosta ja luulin, että Romeo lähtisi johdattamaan minua kauppakeskukseen. Sen sijaan hän astelikin kohti pientä kulmaravintolaa aivan kauppakeskuksen ulkopuolella. Sen ulko-oven yläpuolella roikkui halvannäköinen, puinen kyltti, jossa luki koukeroisin kirjaimin "Zake Food". Ravintola ei muutenkaan ollut kovin silmiinpistävä ulkoa päin, enkä muistanut käyneeni siellä koskaan ennen.
Seuralaiseni avasi minulle herrasmiesmäisesti oven ja odotti, kun astelin sisään hämyiseen saliin. Useimmat pöydistä oli piilotettu puisten sermien taakse, enkä nähnyt oliko ravintolassa juuri sillä hetkellä muita. Hiljaisuudesta päätellen taisimme kuitenkin olla ainoat asiakkaat ja astelin peremmälle saliin. Huomasin kuitenkin pian, että oikeanpuoleista seinää reunusti vanha baaritiski, jonka ääressä oli muutama baarijakkara ja katsahdin Romeota ihmeissäni. Ravintola olikin siis baari? Miksi ihmeessä hän oli vienyt minut sellaiseen paikkaan?

Kun Romeo huomasi ilmeeni, hän ohitti minut ja lähti johdattamaan minua salin perimmäiseen nurkkaan, erään sermin taakse. Sermien takana olevat pöydät olivat vanhannäköisiä looseja ja istuimme Romeon kanssa pöydän molemminpuolin. Penkit oli päällystetty tummanpunaisella sametilla ja yllätyin niiden pehmeydestä, sillä ne vaikuttivat ulkoapäin melko epämukavilta. Korjasin siis oitis asentoani rennommaksi ja kun käänsin katseeni Romeoon, hän istui jo rentona, toinen käsi istuimen selkänojalla. Hän oli varmaankin käynyt täällä ennenkin.
Olin juuri kysymässä häneltä asiasta, kun punahiuksinen nainen ilmestyi sermin takaa luoksemme. Tajusin essusta, joka hänellä oli yllään, että hänen täytyi olla tarjoilija ja Romeo katsahtikin häntä hymyillen.
"Kaksi ruokalistaa, kiitos", poika ilmoitti ja tarjoilija kääntyi kannoillaan. Sermiin oli näköjään tehty eräänlainen tasku ruokalistoja varten ja nainen nappasi siitä kaksi, ojentaen niitä sen jälkeen meille molemmille. Otin omani ja kiitin tarjoilijaa.
"Tulen ottamaan tilauksenne hetken kuluttua", tarjoilija sanoi ja poistui sitten.

"Oletko käynyt tässä paikassa ennenkin?" kysyin Romeolta samalla, kun selailin ruokalistaa ja mietin, mitä tilaisin. Osa ruoka-annoksista olivat vähän liian painavia minun budjetilleni ja päätinkin tilata jonkin salaatin.
"Tilaa mitä haluat, minä tarjoan", Romeo kuitenkin ilmoitti ajatusteni päälle, ikäänkuin olisi jälleen kerran lukenut mieltäni kuin avointa kirjaa. Katsahdin häntä, mutta hän vain hymyili minulle kohteliaasti. Noh, tietenkin hän varmasti pystyi lukemaan ajatukseni, pystyihän hän hypnotisoimaankin vain katseensa voimalla. Aioinkin kysyä häneltä siitä asiasta myöhemmin, joten vain hymyilin hänelle takaisin. "Et vastannut kysymykseeni."
Romeo naurahti. "Ei, tää ei oo ensimmäinen kerta, kun oon täällä. Kuinka niin?"
"Vaikutit tietävän tasan tarkkaan, mihin mennä."
Hän vain kohautti olkapäitään vastaukseksi ja syventyi ruokalistan pariin. Päätin tehdä hänen esimerkkinsä mukaisesti.

Hetken päästä punapää saapui takaisin sermimme taakse ja katsahdin häntä nyt kunnolla. Yllätyin näkemästäni, sillä hänellä oli aivan kirkkaan vihreät, mantelin muotoiset silmät. Naisella oli myöskin pisamia nenällään ja kun hän hymyili, hänelle ilmestyi hymykuopat poskiin. Tunsin pienen kateuden pistoksen hänen kauneudestaan ja käänsin automaattisesti katseeni Romeoon, joka katsoikin yllätyksekseni takaisin minuun.
"Oletteko valmiita tilaamaan?" tarjoilija kysyi kohteliaan pehmeällä äänellä, mutta Romeo tuijotti yhä minua takaisin.
"Mitä otat?" hän kysyi pian ja jouduin laskemaan katseeni ruokalistaan luntatessani valintani.
"Ottaisin kanarisoton ja juomaksi vettä", ilmoitin ja nostin katseeni tarjoilijaan. Hän nyökkäsi minulle ja käänsi katseensa sitten Romeoon.
"Minulle ei mitään, kiitos", poika kuitenkin ilmoitti ja olin nielaista kieleni.. mikäli se on mahdollista.
"Miten niin, et ota mitään?" kysyin ja tunsin, kuinka kiukku alkoi ottaa minusta otetta.
"Minä en oikeastaan syö kauheasti", Romeo ilmoitti hymyillen kuivasti ja meinasin tokaista, että se kyllä näkyy. Purin kuitenkin hampaani yhteen, sillä häntä selvästi ärsytti puhuminen tarjoilijan läsnäollessa. En kuitenkaan aikonut antaa asian kokonaan olla.
"Sitten en syö minäkään", ilmoitin ja suljin ruokalistan määrätietoisesti. Romeo kuitenkin kurtisti kulmiaan ja riisui lippiksensä.
"Söisit nyt", hän sanoi miltei anellen. "Tarvitset ruokaa äsken kokemasi jälkeen.. ja lupaan vastata kysymyksiisi."
Huokaisin. "Hyvä on." Uteliaisuuteni vei voiton.

Tarjoilija katsoi kuitenkin vielä Romeota.
"Saisinko tuoda sitten herralle vaikka jonkun paukun?" hän kysyi kohteliaalla äänensävyllä.
"Öh, olen alaikäinen?" Romeo vastasi hänelle hölmistyneenä ja tarjoilijakin punastui silminnähden.
"Anteeksi. No, vaikkapa kokis?" nainen kuitenkin vielä ehdotti ja Romeo nyökkäsi hyväksyvästi. Sitten nainen katosi jälleen salin puolelle.

"Joten..", aloitin, mutta Romeo nosti kätensä pystyyn keskeyttäen minut ja samassa tarjoilija astelikin takaisin sermimme taakse. Hän kantoi puisella tarjottimella vesikannua, kahta lasia sekä kokispulloa. Hän laski ne pöydälle eteemme ja kaatoi minulle lasiin vettä. Sitten hän tarttui kokispulloon, mutta Romeo pudisti hänelle päätään.
"Juon suoraan pullosta," poika ilmoitti ja tarjoilija nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Sitten nainen käänsi katseensa minuun ja tunsin jälleen pienen kateuden pistoksen hänen kauneudestaan. Hän ilmoitti, että ruokani tulee niin pian kuin mahdollista ja poistui sitten.
"Jatka", Romeo sanoi hetken kuluttua, ilmeisesti odotettuaan, että tarjoilija on kuuloetäisyyden ulkopuolella.
"Kuinka rouva Dippers pystyi hypnotisoimaan minut pelkällä katseellaan?" kysyin ensimmäiseksi ja Romeo huokaisi. Hän ei tainnut pitää kysymyksestäni.
"Se on vain synnynnäinen taito", hän vastasi lopulta.
"Osaatko sinäkin sen?" kysyin ja Romeo pudisti päätään vastaukseksi.
"Mikset?" minun oli pakko udella.
"En ole opetellut sitä."
"Mutta voisit kuitenkin tehdä sitä?"
Romeo nyökkäsi hitaasti ja piti katseensa kokoajan minussa.
"Oletko koskaan yrittänyt?" jatkoin uteluani ja Romeo jälleen vain pudisti päätään vastaukseksi.
"Kokeile." Silmistäni paloi varmasti uteliaisuus.
Romeon olo tuntui olevan epämukava ja hän vaihtoikin asentoaan. "Bee..", hän yritti vastustella. En kuitenkaan aikonut antaa periksi tässä, vaan halusin nähdä, oliko Romeo yhtä vahva kuin Rouva Dippers.
"Kokeile", vaadin ja nojauduin eteenpäin istuimella, nojaten kyynärpäilläni pöytään.

Romeo huokaisi todella syvään, eikä katsonut minua. Tuijotin häntä kuitenkin vaativasti, enkä liikahtanutkaan. Lopulta hän nosti katseensa minuun ja jäimme tuijottamaan toisiamme. Siinä taisi kulua minuutti, ellei parikin, mutta minkäänlaista rentoutunutta oloa ei vain kuulunut. Odotin samanlaista tunnetta, joka oli vallannut minut Rouva Dippersin hypnoosissa. Muistin yhä selvästi sen voimattomuuden ja rentoutuneisuuden, mutta nyt tunsin oloni täysin normaaliksi.
"Ota haarukka ja laita se suuhusi", Romeo yhtäkkiä sanoi hyvin rauhallisella ja matalalla äänellä. Tiesin, mitä hän sanoi.. tai siis, jokin osa aivoistani rekisteröi ja ymmärsi hänen sanansa ja hänen ehdotuksensa kuulosti täysin järkevältä. Miksi en ottaisi haarukkaa ja laittaisi sitä suuhuni? Kohtahan minä söisin sillä, joten samapa tuo. Otin haarukan käteeni ja olin juuri viemässä sitä huulilleni, kun Romeo yhtäkkiä laski katseensa. Käteni putosi velttona pöydälle ja haarukka kolahti kuuluvasti sen puista pintaa vasten.
Haukoin henkeäni, mutta en oikeastaan ollut järkyttynyt. Olin tiennyt alusta lähtien, että Romeossa oli jotain outoa, mutta nyt, kun näin sen omin silmin ja pääsin kokemaan sen henkilökohtaisesti, en ollut enää varma mikä tai kuka Romeo oli. Ja oliko hän turvallista seuraa.

"Bee, olen pahoillani!" Romeo henkäisi. Hänen kasvoiltaan kuvastui paniikki ja kauhu. Hänen suunsa oli auki, eikä hän hetkeen pystynyt edes puhumaan.
"Minä.. minä en tiennyt, että pystyisin siihen.. En uskonut, että se on mahdollista, kun en ole opetellut sitä. Se on tosi vaativaa, ihan tosi", hän selitti paniikin-omaisesti ja huomasin nyt, että hänen kätensä tärisivät. Hän taisi olla todellakin peloissaan ja samassa oma epäilykseni katosi.
Ojensin käteni pöydän yli ja laskin sen hänen kätensä päälle. Hän katsoi sitä ihmeissään ja nosti sitten katseensa minuun. Kun kohtasin hänen siniset silmänsä, katsoin niihin hyvin syvälle, osoittaen, että en pelännyt hänen kykyään ja nostin hymyn huulilleni.
"Kaikki on okei", sanoin hiljaa ja puristin hänen kättään. Romeo ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan tuijotti minua ihmeissään.
"Onko selvä? Kaikki on okei", toistin sanani ja nyt Romeo nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.
"Juo vähän kokista. Olet todella kalpea." Kuulostin lempeämmältä, kuin oli ollut tarkoitukseni, mutta se taisi olla vain hyvä, sillä Romeo nosti kuuliaisesti pullon huulilleen ja otti ison kulauksen limsaa.
Hetken kuluttua tarjoilija ilmaantui jälleen sermin takaa ja laski eteeni ison annoksen risottoa. Se tuoksui todella herkulliselta ja otin haarukan käteeni, vilkaisten samalla hymyillen Romeota, joka vastasi katseeseeni. Hänen huulillaan ei kuitenkaan ollut hymyä ja se oli sääli. Hän oli niin söpö hymyillessään.

-----------------------------------------------------

Vihdoinkin sain kirjoitettua lisää jatkoa!!
Muistakaahan sitten jättää kommentti, kiitos :)
Arvostan ja rakastan teitä aivan ******** suuresti, kun jaksatte lukea tätä ja jaksatte kommentoida! Stay tuned! ;P
♥: lla Näpsänä

-------------------------------------------------------

Seuraava >>

Mua seuraa nyt oikeesti jokin huono onni!!

Yhdistin äsken mun ulkosen kovalevyn kaverin tietokoneeseen.. Siellä piti olla kirjotettuna melkein valmiiks uusin osa. (Olin kirjottanu sen just ennenku mun kone hajos, ja tallentanu sen ulkoselle kovalevylle.) .. Mutta kas kas, se ***** kovalevy onkin tyhjä!!! Voi isuishdjs !! .. Alkaa pikku hiljaa hymy hyytyä :((
Se valmiiksi kirjotettu osa oli vielä musta aika hyvä.. hemmetin hemmetti!!!

Koitan saada ostettua 15.4. uuden koneen, mutta uutta osaa saatte odottaa vielä hetkisen aikaa :/

Rakkain terveisin,
Näpsänä ♥

Saan uuden läppärin kuukauden päästä :)

Jaksakaa odottaa :PP

<3:lla Näpsänä

Mun läppäri tais nyt hajota lopullisesti :'(( Ei mee päälle, vaikka oon yrittäny kaikkee..

Mulla menee ainakin muutama kuukausi kerätä rahat kokoon uutta läppäriä varten ja sitä ennen tuskin jatkoa saapuu, koska en pysty keskittyy kenenkään kaverin luona kirjottamiseen, saati sitten kirjastossa :/ Tällä kännykällä kirjottamiseen menee hermo hyvin herkästi, joten en sitäkään itelleni suosittelis.. Se on sitä paitsi vaikeeta kirjottaa isoja pätkiä kännykällä ja vielä julkasta ne samaan syssyyn. Lyhyitä pätkiä on helppo kirjottaa..

Mä en oikeasti tiedä mitä teen :/ En muutenkaa pärjää ilman konetta ja nyt sit vielä en pääse kirjottaa! DD:

Rakkain terveisin,

Näpsänä <3

Palasin historian tunnille sanomatta poliisille sanaakaan havainnostani, sillä halusin ensin itse selvittää miksi Romeo oli lähtenyt koulusta. Kun tunti oli ohi, yritin soittaa Romeolle. Hän ei kuitenkaan vastannut ja huoli ja epäilys kasvoi kasvamistaan. Olin juuri astelemassa ulos välitunnille, kun puhelimeni piippasi viestin merkiksi. Kaivoin sen laukkuni pikkutaskusta ja avasin saapuneen viestin. Se oli Romeolta.
Nojauduin selkä seinää vasten lukemaan sitä, jotta kukaan ei pääsisi yllättämään minua.

"Anteeks kulta. En voi vastata puhelimeen, ku poliisitkin soittelee. Ne on varmaan saanu mun numeron koululta. No joka tapauksessa.. mun oli pakko lähtee. Jos poliisi sais tietää, että en asu täällä oikeastaan laillisin keinoin, olisin kusessa. Mun pitää oottaa, että isän sisko tulee kaupunkiin. Nähään koulun jälkeen <3 Tekstaa mulle."

Tuijotin puhelintani sanattomana. Mitä Romeo tarkoitti sillä, että ei asu täällä laillisin keinoin? Oliko hän salaa maassa?
"Aa, ookei. Mitä tarkotit tuolla, että et asu täällä laillisin keinoin? Ja joo, nähdään vaan myöhemmin."
Lähetin viestin hänelle ja jäin seisoskelemaan seinän viereen odottaen vastausta. Minuutin päästä puhelimeni piippasikin.

"Pitkä tarina, kerron myöhemmin. Älä huolestu, ei tää oo mitään vakavaa :)"
Romeon sanat eivät kuitenkaan laskeneet levottomuuttani, enkä ollut vastannut hänelle mitään vielä silloinkaan, kun kellot soivat tuntien alkamisen merkiksi. Kirjoitin hänelle vain 'ok' ja lähdin kohti äidinkielen luokkaa, jossa draamakurssi pidettäisiin. Joutuisin pärjäämään niillä tunneilla tänään ilman häntä.

Kun rouva Dippers asteli luokkahuoneeseen, näin hänen vilkaisevan minua kohti ja hänen hymynsä sai ihoni kananlihalle. Se oli juuri sellainen hymy, jonka näkee piirretyissä pahoilla noidilla, kun heidän juonensa onnistuu, enkä ymmärtänyt miksi sain hänestä nyt sellaisen vaikutelman. Hän oli aina ollut minusta erikoisen mukava opettaja, mutta jokin vaisto minussa sai sisäiset hälytyskelloni soimaan. Se tuntui olevan samaa sarjaa Romeoon kohdistuvien epäilysten kanssa ja tiesin, että en ollut aivan väärässä rouva Dippersin suhteen. Päätin siis olla erityisen hereillä koko tunnin ajan ja tarkkailla tilannetta.
Jo heti alussa aloin kuitenkin tuntea itseni typeräksi, sillä mitään vastaavaa ei enää tapahtunut. Rouva Dippers selitti aivan normaalisti seuraavat tehtävämme ja antoi meille pinon monisteita. Hän ilmoitti, että voisin olla viereisessä pöydässä istuvien ryhmässä nämä tunnit, "kun herra Arcan on kerran poissa" ja katsoessaan minua hän hymyili ystävällisesti. En erottanut hymystä vähääkään sitä selkäpiitä karmivaa voitonriemua, jonka olin kuvitellut minuutteja sitten.

Siirryin tuolini kanssa viereiseen pöytään istumaan ja esittäydyin kahdelle minulle ennestään tuntemattomalle tytölle. Kävi ilmi, että minulla oli vanhemman tytön, Alicen kanssa joitakin samoja tunteja ja toinen heistä, Lana oli Romeon kanssa samalla luokalla. Kävi myöskin ilmi, että tämä Alice tiesi vallan hyvin kuka minä olin. Jep jep, Jim loi yhä varjojaan ylleni.
Alice ei kuitenkaan vaikuttanut tuomitsevalta kysyessään, oliko todella totta, että olin jättänyt Jim Parksin. Kun nyökkäsin vastaukseksi, hän näytti hivenen järkyttyneeltä. Hän ei kuitenkaan kysellyt asiasta enempää ja hetken kuluttua syvennyimme täysin tehtävien pariin.

Tehdessämme äänenpaino-harjoitteluja olin miltei unohtaa rouva Dippersin. Alice ja Lana olivat todella mukavia ja saivat minut unohtamaan jopa Romeon kummallisen käytöksen hetkeksi. Kun sitten vilkaisin epähuomiossa rouva Dippersiä, havahduin hänen tuijotukseensa. Hänen huomatessa, että katson takaisin, hän väläytti minulle sen karmivan hymyn, jonka olin nähnyt tunnin alussa ja käänsi sitten katseensa muualle. Kylmät väreet kulkivat jälleen selkääni pitkin, enkä pystynyt enää keskittymään kunnolla yhteenkään tehtävään vilkuillessani sen jälkeen vähän väliä rouva Dippersiä. Onneksi tytöt eivät huomanneet minun levotonta oloani.

Lopulta kello soi kaksoistunneista ensimmäisen loppumisen merkiksi ja tunsin oloni huojentuneeksi. Saisin viisitoista minuuttia aikaa hengähtää. Siirsin tuolini suorastaan salamavauhdilla takaisin omalle paikalleen ja lähdin vauhdilla kohti ovea. Harmi vain, että monella muullakin oppilaalla oli mielessään pikainen poistuminen luokasta ja ovelle kertyi ruuhkaa. Yritin pujahdella varovasti toisten välistä ulos ja sydämeni jätti lyönnin välistä, kun kuulin rouva Dippersin sanovan nimeni.

Seisahduin niille sijoilleni ja paniikki velloi sisälläni. Nielaisin kerran, kaksi ja käännyin sitten ympäri kohdaten rouva Dippersin tummat silmät. Hän hymyili lempeästi, mutta tiesin, että se oli vain naamio.
"Voisinko vaihtaa pari sanaa kanssasi?" hän kysyi hymy yhä huulillaan. Hymy ei kuitenkaan ulottunut silmiin asti ja minua puistatti. Vilkaisin oppilasvirtaa, joka oli valumassa ulos luokasta ja nielin lopulta epäilykseni, sillä olin utelias rouva Dippersin asian suhteen. Nyökkäsin hänelle siis hymyillen ja olin aikeissa suunnata hänen työpöytänsä luokse. Dippers kuitenkin pyysi minua sulkemaan oven ennen kuin sain otettua askeltakaan.

Kylmät väreet aaltoilivat jälleen selkääni pitkin, kun suljin luokan oven hiljalleen kiinni. En halunnut tehdä sitä nopeamminkaan, mutta liiallinen hidastelu olisi ollut jo paljastavaa. En halunnut rouva Dippersin saavan tietää, että epäilin häntä. Kun olin sulkenut oven kokonaan, rouva Dippers huokaisi ja käännyin häntä kohti.
"Tiedät varmaan miksi halusin puhua kanssasi?" hän kysyi ja hänen äänensävynsä ei ollut enää kovin mukava. Hän kuulosti turhautuneelta ja pudistaessani päätäni hän päästikin turhautuneen älähdyksen.
"Romeo Arcanin takia tietenkin", hän vastasi omaan kysymykseensä ja kivahti sitten kovaäänisesti: "Sinun täytyy kertoa minulle missä Romeo on!"
Pudistin kuitenkin päätäni. "Rehellisesti sanottuna minulla ei ole hajuakaan."
Hän irrottautui pöydästä, johon oli nojannut ja luulin, että hän kävisi minun kimppuuni. Sen sijaan hän lähtikin kuljeskelemaan ympäri luokkaa. Hän hiplaili oppilaiden tavaroita ja huokaili ääneen. Odotin vain hiljaa paikallani ja katselin hänen levotonta käyttäytymistään. Lopulta hän käännähti takaisin minua kohti.
"Sinä et taida tietää Romeon pikku salaisuutta?" hän kysyi kasvoillaan nyt jälleen ilkikurinen hymy ja sydämeni rupesi pamppailemaan. Paljastaisiko rouva Dippers sen minulle? Pudistin päätäni jännittyneenä ja hän rupesi nauramaan.
"Sinulla ei siis ole hajuakaan millaisessa vaarassa olet." Hänen äänessään ei ollut enää mitään ystävällistä ja hän lähti kuljeksimaan takaisin minua kohti. Katselin hänen kiemurtelevaa kulkureittiään ja nielin pelkoni, kun hän oli yhä vain lähempänä minua. Pujotellessaan pöytien välissä, hän piti katseensa visusti minussa ja oloni rupesi tuntumaan yhtäkkiä oudon levolliselta. Tiesin, että minulla ei ollut mitään pelättävää, vaikka hän olikin enää vain metrin päässä minusta. Näin nyt hänen silmänsä selvästi. Ne olivat hyvin tummanvihreät. En ollut ikinä nähnyt sellaisia silmiä.

Hän tuijotti minua yhä syvälle silmiin ojentaessaan kätensä ja koskettaessaan minua olkapäästä.
"Bee, Romeo on vaarallinen." Hänen äänensä oli lempeä ja rauhallinen. "Sinun ei pitäisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä, ymmärrätkö? Hän on vaaraksi sinulle ja kaikille, jotka ovat hänen ympärillään. Hän on vaaraksi jopa itselleen."
Hänen sanansa alkoivat tuntua järkeviltä. Romeo saattoi todellakin olla vaarallinen, sillä enhän minä tiennyt mikä hänen salaisuutensa oli. Hän saattoi olla vaaraksi muillekin, Mickille, Petelle ja Barbielle. Hän oli vaaraksi koko koululle.
Samassa kuitenkin muistin suudelmamme ja sisimpäni syttyi tuleen. Tunsin sisältäni kumpuavan raivon niin selvästi, että aloin itsekin tulla vihaiseksi ja tempaisin käteni rouva Dippersin otteesta. "Ei! Sinä valehtelet!"
Suljin silmäni ja lähdin peruuttamaan ovelle, mutta hän tarttui minua uudestaan kädestä ja puristi sitä todella lujaa. Älähdin kivusta ja yritin taistella itseni irti, mutta tällä kertaa ote oli pitävä. En kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan yritin riuhtoa kättäni uudestaan irti. Ote kädestäni kuitenkin tiukkeni ja putosin polvilleni kivun voimasta.
"Sinä typerä tyttö kuuntelet nyt minua", hänen äänensä voima tunki sisään tajuntaani, enkä voinut torjua sitä.
"Katso minua", rouva Dippers kehotti, enkä voinut muuta kuin totella. Kun kohtasin hänen katseensa, taisteluhaluni lakkasi ja tunsin itseni voimattomaksi.

Samassa kuulin oven aukeavan.
"Päästä irti hänestä!" Tunnistin äänen jossain alitajunnassani ja huokaisin helpotuksesta. Rouva Dippers nosti katseensa minusta ja tunsin mieleni vapautuvan näkymättömistä köysistä. Samassa tiesin myös kenelle ääni oli kuulunut ja väsynyt hymy kohosi vaistomaisesti huulilleni.
Rouva Dippers päästi irti kädestäni ja vedin sen älähtäen rintaani vasten. Kipu oli musertava. Samassa joku kumartui viereeni ja veti minut syleilyynsä. Tunnistin paidan hajusta hänet Romeoksi ja painauduin vastustelematta häntä vasten. Dippers lähti peruuttamaan pois luotani ja kun nostin katseeni varovaisesti häneen, hänen kasvoiltaan kuvastui silmitön kauhu. Vilkaisin taakseni ja näin, että luokkaan astui kolme muuta hahmoa. Tunnistin heistä yhden koulun johtajaksi, Annabelle Gregoryksi. Toinen henkilö oli tuntematon mies, mutta se, jota rouva Dippers tuijotti kauhistuneena oli Romeon täti.

"Michelle Dippers, odotan eroanomustasi täksi iltapäiväksi työpöydälleni", johtaja Gregory sanoi täysin tunteettomalla äänellä ja poistui sitten luokasta. Vilkaisin rouva Dippersiä, mutta hän tuijotti yhä vain Romeon tätiä.
"Alana", rouva Dippers yhtäkkiä kuiskasi anoen.
"Romeo, vie tyttö terveyskeskukseen. Hän on loukkaantunut", Romeon täti, ilmeisesti Alana nimeltään, sanoi pitäen katseensa kuitenkin koko ajan rouva Dippersissä. Romeo nyökkäsi ja nosti minut varovasti jaloilleni.
"Kantavatko jalkasi?" Romeo kysyi hellästi. Nyökkäsin ja lähdin kohti ovea, pidellen kättäni yhä rintaani vasten.

Romeo lähti perässäni ja kun olimme luokan ulkopuolella, minun oli pakko kysyä. "Mitä he aikovat tehdä hänelle?"
Romeo katsahti minua ihmeissään. "Eivät mitään? Pitää vain pienen puhuttelun."
"Niin tietysti.. ..Romeo.. minä tiedän, että sinä tai tätisi, tai rouva Dippers ette ole aivan tavallisia. Hän hypnotisoi minut pelkällä katseellaan! Normaali ihminen ei kykene sellaiseen. Voisit olla rehellinen minulle ainakin nyt?"
Romeo huokaisi. "He varmistavat, että rouva Dippers ei pysty enää hypnotisoimaan katseellaan. Okei, oletko nyt tyytyväinen?"
"Miten he sen tekevät? Hypnotisoimalla myöskin?"
"Eli et ole tyytyväinen.."

-------------------------------------------------------

Seuraava >>

Kiipesin takaisin yläkertaan yhdentoista aikoihin ja sulkeuduin hetkeksi yläkerran kylpyhuoneeseen. Hampaita pestessäni katselin peilin kautta heijastuvaa kuvajaistani. Yritin väkisinkin miettiä, mitä Romeo näki minussa, kun tuijotin sinivihreistä silmistä sisään. Olin omasta mielestäni aivan tavallisen näköinen, 19-vuotias tyttö. Minussa ei ollut mitään erikoista tai mahtavaa. Ei upeaa vartaloa, tai loistavaa hymyä, ei virheetöntä ihoa, eikä
No, ehkä jutun juju piilikin siinä. Olin aivan toista maata, kuin Romeo.
Sylkäisin vaahdot suustani ja kumarruin hörppäämään vettä hanasta. Samassa outo kipu vihlaisi rintakehäni keskustaa ja näköni pimeni. Tarrasin henkeäni haukkoen käsienpesualtaan reunoihin, tukeutuen sen varaan. Sekunnissa kipu oli kuitenkin poissa, näköni palautunut ja oloni tuntui täysin normaalilta. Tuijotin peilistä suu auki itseäni ja koetin rauhoitella vauhkoontunutta mieltäni.
Irrottauduin tärisevin käsin pesualtaasta ja testasin kantavatko jalkani. Jep, ei jälkeäkään äskeisestä kohtauksesta. Siltä varalta, että kipu iskee uudelleen, pesin pikaisesti meikkini ja kiirehdin sitten omaan huoneeseeni. Kiskoin vaatteet päältäni miltei yhtä aikaa, kun pujahdin yöpaitaani. Kun olin turvallisesti sängyssä, otin kännykkäni ja yritin vielä kerran soittaa Jimille.
Hänen puhelimensa oli edelleen kiinni.

Aamulla Romeo tuli hakemaan minut kouluun, kuten oli luvannutkin. Olin juuri laittamassa kenkiä jalkaani, kun kuulin hänen ajavan pihaamme. Isä vaelsi keittiön ikkunaan, kuten eilenkin ja kuulin hänen huokaisevan. Hän taisi haaveilla itsekin sellaisesta autosta.

Astelin hieman hermostuneena pihan poikki, tietoisena sekä isän, että Romeon katseista. Minusta tuli aina kömpelö toisten katseiden alla, tai se lähinnä vain tuntui siltä. Kun tiesin, että joku tuijottaa, en vain enää osannut olla ajattelematta kävelytyyliäni ja melkein tahtomattanikin aloin aina kävelemään jotenkin hölmösti. Olin kuitenkin keksinyt tähän hyvän torjumistavan ja nytkin keskityin hieromaan keskisormeani ja peukaloani yhteen. Tällä tavoin sain huomioni pois kävelytyylini ajattelemisesta.
Huokaisin helpotuksesta, kun viimein selvisin Lamborghinille asti ja istuin turvallisesti sen kyytiin
Romeolla oli lippis jälleen väärinpäin päässä ja se toi hänen kasvonpiirteensä erityisen hyvin esille. Minusta tuntui lähinnä siltä kuin näkisin Romeon ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. En luultavasti koskaan kyllästyisi katselemaan häntä. Hän hymyili minulle ja kumartui sitten aavistuksen minun puoleeni, suudellakseen minua. Pudistin kuitenkin päätäni.
"Isäni on ikkunassa."
Romeo nyökkäsi ymmärtävästi ja käynnisti auton. Kun peruutimme pihasta, heilautin isälle kättäni ja hän heilautti takaisin. Sitten hän katosi ikkunasta ja kumarruin antamaan Romeolle pikaisen pusun poskelle. Hän katsoi minua yllättyneesti ja naurahti sitten.
"En voinut olla tekemättä noin", selitin punastuen ja kummastuin reaktiotani, sillä minulla on harvoin tapana punastella. Nyt poskeni kuitenkin helottivat varmasti miljoonien kilometrien päähän ja yritin viilentää niitä käsilläni. Romeo kuitenkin huomasi minut ja naurahti.
"Olet söpö, kun punastut."
Pyöräytin silmiäni.

Ajoimme suoraan koululle, sillä aamuruuhkaan juuttumisen takia, meillä meni matkaan suunnilleen 20 minuuttia. Romeo parkkeerasi tapansa mukaan koulun taakse, aivan takaoven viereen. Muutama opettaja oli jo koululla ja parkkeerannut samalle takaparkkipaikalle, mutta kukaan ei ollut vienyt Romeon paikkaa.
Erosimme Romeon kanssa aulassa, sillä hänellä oli jälleen kerran äidinkieltä yläkerrassa. Hän antoi minulle pikaisen suudelman ja katosi sitten portaisiin. Minä puolestani suuntasin kohti historian luokkaa ja kääntyessäni nurkan takaa siniseen käytävään, olin törmätä poliisiin.
Hän kääntyi minua kohti.
"Voinko jututtaa teitä hieman, neiti?", hän kysyi.
Nyökkäsin vastaukseksi.
"Selvä. Kertoisitko nimesi?" Hän otti lehtiön ja kynän esille.
"Bee Anders", vastasin viipymättä ja poliisi kirjoitti sen ylös. Sitten hän kurtisti hauskannäköisesti kulmiaan, niin, että keskelle otsaa muodostui valtava lovi ja hänen kulmakarvansa miltei sulautuivat yhteen. Purin huultani, jotta en olisi nauranut.
"Te olette tämän kadonneen pojan tyttöystävä", hän totesi.
"Ex-tyttöystävä", korjasin ja poliisi kurtisti jälleen kulmiaan.
"Kuinka kauan erostanne on?"
"Jotain viikko", vastasin hetken mietittyäni. Oliko siitä tosiaan jo yli viikko? Romeon kanssa aika on mennyt kuin siivillä.

Poliisi kyseli minulta seurustelusuhteemme kestosta, Jimin luonteesta ja niin edelleen. Hän oli jo kuullut, että Jim oli monen osavaltion nyrkkeilymestari ja kyseli siitäkin muutaman kysymyksen. Lopulta hän kysyi suhteestani Romeo Arcaniin ja menin aivan lukkoon.
"En tiedä", vastasin ja tiesin itsekin kuulostavani typerältä.
"Et tiedä?" poliisi toisti kysyvästi.
"Siis.. no.. Minä ja Romeo emme seurustele, mutta jotain sinne päin", sain vaivoin selitetyksi ja poliisi nyökkäsi samalla, kun kirjoitti lehtiöönsä jotain.
"Onko totta, että tämä Romeo kävi eilen toisen tunnin aikana vessassa, kuten kadonnutkin?"
Nielaisin. Tiesin totuuden kuulostavan pahalta, mutta en voinut valehdellakaan. "Kyllä.. tai siis itseasiassa, ei. Hän ei käynyt oikeasti vessassa, vaan kotonaan."
Poliisin toinen kulma kohosi. "Onko tästä todisteita?"
"Öh, ei.. mutta uskon Romeota."
"Aivan niin", poliisi vastasi hajamielisen kuuloisena, kirjoittaen lehtiöönsä jälleen jotain.
"Ei kai hän ole epäilty?" kysyin.
"Mikään ei ole vielä tässä vaiheessa selvää."
Poliisi kysyi vielä muutaman kysymyksen ja jätti minut sitten rauhaan. Katselin hänen loittonevaa selkäänsä ja vasta, kun hän oli kadonnut kulman taakse, lähdin astelemaan jälleen kohti historian luokkaa.

Käteni tärisivät astellessani luokkahuoneeseen, sillä minua pelotti, että Romeota syytettäisiin Jimin katoamisesta. Hänet voitaisiin laittaa vaikka vankilaan, jos hänen syyllisyydestään löytyisi tarpeeksi näyttöä. Jostain syystä minä kuitenkin uskoin Romeota ja tiesin, että hän ei ole syyllinen. Hän ei ole sellainen ihminen. Minulla oli vain sellainen tunne.
Juuri, kun istuin paikalleni, historian opettaja asteli luokkahuoneeseen läimäyttäen oven perässään kiinni. Kovaääninen pamaus säikäytti minut todenteolla, herättäen minut ajatuksistani ja huomasin voivani pahoin. Käteni tärisivät yhä enemmän ja yritin nieleskellä pahaa oloa pois. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan tunsin, kuinka mahaani ja kurkkuani rupesi polttelemaan.
Sinkauduin paikaltani ja juoksin ulos luokkahuoneesta. Onnekseni vessoille ei ollut pitkä matka ja ehdin juuri ajoissa lukita oven ja nostaa vessanpöntön kannen ylös, kun vatsani kääntyi nurin päin.

Huuhtelin suuni useaan kertaan ja lähdin sitten takaisin historian luokkaa kohti. Voin jo paljon paremmin, mutta tunsin oloni silti huteraksi ja kävelin hitaasti. Ihan vain senkin takia, että en jaksa historian tunteja.
Törmäsin käytävällä uudestaan siihen poliisiin, joka oli kysellyt minulta aiemmin asioita. Huomatessaan minut, hän kurtisti jälleen hauskannäköisesti kulmiaan. Sillä kerralla minua ei kuitenkaan naurattanut, sillä tiesin hänen ilmeestään heti, että jotain on vinossa. Nielaisin yht'äkkisen pahanolon-aallon takaisin sinne, mistä se oli tullutkin.

"Oletko nähnyt Romeo Arcania?" poliisi kysyi miltei heti, kun tavoitti minut.
Pudistin päätäni ihmeissäni. "Tulin juuri vessasta. Näin Romeon viimeksi juuri ennen kuin törmäsin sinuun vartti sitten. Kuinka niin?"
"Häntä ei löydy mistään."

Kävelin pahaa aavistaen ikkunan luokse. Kun näin sinisen lamborghinin puuttuvan muiden autojen joukosta, painoin otsani kylmään lasiin. Pahanolon-aalto pyyhkäisi jälleen ylitseni, mutta viileä lasi helpotti oloani. Oliko Romeolla sittenkin osaa Jimin katoamiseen.. Vai oliko hänellä jokin muu syy paeta poliisia..
Samassa tunsin taas vihlaisevan kivun rintakehässäni ja vetäisin syvään henkeä, ottaen tukea ikkunalaudasta. Kuten edellisenä iltana, myös nyt kipu oli sekunnissa poissa.

-----------------------------------------------------

Finally lisää jatkoa... Muistakaa jättää kommentti! :)

-------------------------------------------------------

Seuraava >>